Kaverit ja ystävät ovat mielestäni kaikille elinehto, tai ei nyt ihan noin konkreettisesti, mutta mikä tahansa elämässä mietittää, surettaa tai innostaa on melkein kaverit ensimmäiset jota asialla vaivaan.
Perhe tulee riippuen tilanteesta ykkösenä. Ei siis olekkaa ihme että kosinnan jälkeen ilmoitin asiasta ensimmäisen hyvälle ystävälleni ja ilmoitin kaaso hommista. Paino sanalla ilmoitin, tiesin hänen suostuvan ja meidän ystävyys suhteelle tyypillisenä ilmoitin että olisi tekemistä (yläänsä me ei pyydetä mihinkään vaan tärkeästi "käsketään" paikalle).
Vaikka tämä tuleva kaaso ei olekkaan se pisimpään ystävänäni ollut, on hän minulle tärkeä ihminen ja saa minut ruotuun jos tarvitsee paniikissa oleva morsian rauhoitella. Minulla on toki toinenkin kaaso joka on vielä kysytty lähteekö hän tähän hommaa. Hän on oíhminen kuka omaa samanlaisen ajatusmaailman kuin minä ja on päivä päivältä vain tärkeämpi minulle.
Toki viikonlopu tavatessani pitkä aikaisinta ystävääni, iski mieleeni ajatus olenko pahoittanut hänen mielensä kun en kaasoksi kysynyt. Siitä ajatuksesta yritän nyt päästä eroon miettimällä kuinka paljon hän oikeasti olisi avukseni voinut olla. Hän asuu kaukana ja pääsee huonosti liikkumaan luokseni.
Pelkään lähinnä ymmärtääköhän hän nämä perusteeni kaaso valinnoilleni.
Toki hän tulee varmasti olemaan apuna ja ajatuksissani häiden valmistelunkin aikana.
Ja jo viikonloppu hän antoi vinkkejä miten kannattaisi itse tänä kesänä istuttaa haluaamani kukkaa kotipihaan, jotta jos se onnistuu säästän siinä useamman euron pöytäkoristeissa.
Mites teillä, onko kaason valinta tuottanut pahaamieltä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti