perjantai 14. joulukuuta 2018

To do, to do ja to do

En sinänsä ole pitänyt vielä minkäänlaista kiirettä, olen ajatellut että rauhassa bongailen kirppiksiltä halvan tarvittavia. Mutta nyt tajusin, että "enään" 7 kuukautta aikaa.
Itse kun haluan siis ettei tarvitse viimisen kuukauden aikana emetsästää mitään tiettyä.

Mutta kirjasin juuri hankintojani ylös, minulla on jo:

Vesipullot pöytiin
Tuikkulyhdyt pöytiin

Morsiuspuku
Kampaaja ja meikki varattu

Juhlatila
Ruokientekijä
Kukkakauppalta varattu slotti meidän häille

Ja sitten lista mitä ainakin puuttuu:

Kutsut
Paperitulosteet

Pöytäliinat
Servetit
Kertakäyttöastiat iltaan
Astioiden varaus
Juomat

Sulhasenpuku
Bestmanin puku
Kaasojen mekot
Omat kengät
Korut
Vihkisormus
Lapsen vaatteet

Hääauto (tästä myöhemmin lisää)

Kaikki askartelut (koristeet)
Hallaharsot
Vieraslahjat

Ja kaikki minkä unohdin nyt.

Siis minua pelottaa että kaikki jää viime tippaan. Haluaisin tehdä kaiken valmiiksi heti tammikuussa.
Mutta siinäkään ei varmaan kovasti olisi järkeä.

Ja kaiken tämän lisäksi pitäisi vielä löytää arjesta aika opettaa sulhaselle valssia, hah, katotaan kuinka tässäkin käy.

Mitäs muilla on To Do listalla hankintoja/varauksia jäljellä?
Onko mun paniikki ihan turhaa?


torstai 15. marraskuuta 2018

Vaatetus

Eilen oli sitten minun kammoamani päivä, eli puvun sovitus Tyynelässä Tampereella.

Koko päivä meni ihan sekaisissa tunteissa odottaen, sovituksen alkua.
Mietin mitä haluan, onko minulle sopivia entä mitä jos yksikään puku ei ole mukava taikka sovi minulle.

Noh, totuus oli jotakin aivan muuta.
Myyjä keräsi rekistä mekkoja, kaikki suurin piirtein saman mallisia, mutta kaikissa jokin pieni ero.
Sitten vaan sovittamaan.

Se mitä eniten pelkäsin eli pukujen mahtuminen päälleni, unohtui heti alkuun. Ensimmäinen puku oli liian iso, vähän. Myyjä ystävällisesti kertoikin suurimman osan ihmisistä osuvan kokojen väliin.
Kaikki sovittamani puvut olivatkin joku hieman liian isoja tai hieman liian pieniä.

Sovituksessa en kertaakaan tuntenut oloani liian isoksi pukuihin, eikä mikään niistä korostanut mitään "huonoja" puoliani.

Tähän väliin iso kiitos Tyynelän osaavalle henkilökunnalle, teitte sovituksestani mukavan ja rauhallisen.

Itse puvuista, A-linjainen on juuri se oikea minulle. Kokeiltiin niitä Bling mekkoja, sekä todella pelkistettyjä. Ja vähän siltä väliltä, kokonaisuudessaan taisin sovittaa seitsemää eri mekkoa ja lopullinen valinta tehtiin kahden väliltä. Salaisuudeksi jää minkä tyylinen se lopullinen oli ;)

Entä sitten tämä puvun hinta, puku itsessään oli alennuksessa, koska se oli viimeinen kappale ja se myöskin piti ostaa heti ja ottaa mukaan. Hintaa puvulle tuli 599€ ja sitten siihen muutos työt lisäksi keväällä 317€. Budjettihan oli 600€, mutta ostin puvun nyt omaksi lasken tuosta hinnasta muutos työt pois, koska myyn puvun juhlien jälkeen.

Ensimmäinen konkreettinen asia on nyt olemassa ja voisin hypistellä sitä koko ajan. Onneksi puku lähti kaasoni vanhemmille säilytykseen, jotten pue sitä joka päivä päälleni.

maanantai 22. lokakuuta 2018

Sovitusaika varattu

Nyt jännittää, itse olen viivyttänyt morsiuspuvun sovitus aikaa, mutta eilen se varattiin.
15.11. on nyt se päivä jolloin toivottavasti löytyy se unelmien puku.

Olen siis itse ajatellut vuokraavani, koska valitettavasti en ole säilytys intoilija tuollaisille muistoille.
Muisto säilyy kuvissa, ja rahan säästö tässäkin ykkösenä.
Mutta jos ostamalla puku tuleekin halvemmaksi, toki se silloin ostetaan omaksi.
Kaikki tämä riippuu siitä, mikä puku on minulle se paras/rakkain.

Viivyttelin ajan varaamista, koska olisin halunnut olla tietyn kokoinen ennen sovitusta.
Mutta arjen stressin ja kaiken muun ohella, tuntuu tämä nyt mahdottomalta ja tälläisenähän minua on kosittu joten paineita asetan vain minä.

Noh millaisen puvun kuvittelen haluavani?
Bello

Mielestäni omaan kauniin vyötärön joten haluaisin korostaa sitä.

plus size wedding dress #coupon code nicesup123 gets 25% off at  www.Provestra.com www.Skinception.com and www.leadingedgehealth.com

Olkaimet tai vale olkaimet uskon haluavani, koska en halua tunnetta että puku tipppuu päältäni.
I just made my 2nd fitting and my skirt as my boob is too large. No problem you might say, just touch. The problem is that even with the alterations that remain too large plus size wedding dress, in any case it does not at all the result I expected.

Tykkään jos puvussa on jotain pientä kuviointia, pitsiä tai ekstraa.

Näillä ideoilla odottelemaan, miltä puvut oikeasti näyttävät päälläni.
Tuleekohan kyyneleitä, naurua vai ei mitään erikoista.
Innolla ja perhosia vatsassa odotellen..

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Ruuhkavuodet / hiljaiseloa

Nyt alan ymmärtämään mitä ne ruuhkavuodet oikein ovat, ennen jotenkin kuvittelin, että ei kai se oikeasti ole niin kamalaa. Mutta toisin kävi, kun osui omalle kohdalle.

Kohta kolmevuotias ja hänen uhmansa, ihan alkujaan tämä rasittaa omaa mieltä.
Ensin aamuisin keskustelut siitä pitäisi nousta, vai saisiko vielä pötköttää hetken.
Tarhaan meno sen jälkeen onkin nousemisen jälkeen helppoa, ainakin minun mielestäni, kun olen itse tässä vaiheessa jo lähtenyt töihin.
Sitten iltapäivästä, kun on tarhasta kotiin lähdön aika, aina niin mieltä lämmittävää kuulla kuinka tyttö on ollut reipas ja kaikki mennyt hyvin, kunnes pääsemme tarhan portin ulkopuolelle "Äiti mua vähän kiukuttaa" ja tällä asenteella, kunnes neiti nukkuu. Omatahto on ihan kiva, kunhan tämä kolme vuotias ymmärtäisi, ettei sitä tarvitse kaikessa väittää vastaan. (ja kyllä tiedän, että se kuuluu kasvamiseen, mutta ah kuinka paljon se työpäivän jälkeen ottaa päähän)Kuvahaun tulos haulle lassi ja leevi sarjakuva suomenkielinen
Richard Thompson - Elämää Pellon reunalla

Sitten kun itsellä on se hetki omaa aikaa esim. nukkumaan menon jälkeen, mitä teen, rojahdan sohvalle huomioimaan television taikka sosiaalisenmedian kännykästä. Jonka takia käydäänkin tuon rakkaan tulevan aviomieheni kanssa kerran viikossa keskustelu yhteisestä ajasta, koska olen liikaa kännykällä (myönnän).
Eilen sainkin ihan omaa aikaa, kun lähdin illasta aisoille, keräilemään tulevaa partioleiriä varten erinäisistä kaupoista tavaroita. Kunnes istuin Prisman parkkipaikalla puolituntia odottamassa kotoa viestiä "nyt nukkuu, voit tulla". Tämä on meidän tapamme antaa toisillemme omaa aikaa, päästää toinen pois iltamenotappeluista. Pakko sanoa toimii, kaikista eniten tämä äiti rentoutuu, kun ei tarvitse illasta käyttää tuntia vääntäen iltapalasta, sadusta taikka mikä pehmolelu kuuluu mihinkin, tästä on välillä hyvä päästä irtaantumaan.
 ruuhkavuodet tanssilattia
Mutta sitten kun koittaa viikonloppu, yrittää suorittaa kaiken mitä viikolla ei kerennyt muiden kiireiden takia, vähän hääsuunnittelua, vähän yhdessä pihalla pelleilemistä, siivous, pyykinpesu, lenkkeily, kavereiden näkeminen ja tietysti miehen kanssa yhdessä oleminen (niin että olen oikeasti läsnä, enkä ruudussa kiinni). 
Ja maanantaina koittaa taas arki "hyvin levätyn" viikonlopun jäljiltä.

Nyt pitäisi vielä leipoa niihin tuleviin kolmevuotis juhliin. Tältä siis tuntuu ruuhkavuodet: säntää sinne säntää tonne, mutta lopulta tuntuu, ettet saanut mitään tehdyksi. Ja katsot haikeana niitä ystävyksiä ja pariskuntia, jotka menevät yhdessä kahville ja istuvat siellä muutaman tunnin ilman kiirettä mihinkään.

Noh, mahtuihan tähän päivitykseen yksi häät sana :)


maanantai 3. syyskuuta 2018

Uudelleen ruoasta

Kuten jo aikaisemmassa postauksessa Lähi Pitopalvelussa kerroin ruoat ainakin alustavasti tekee meille mieheni veli. Tai no katsotaan nyt..
Rahan säästönä tämän pitäisi toimia, mutta kyseinen veli ei ole vieläkään saanut meille laitettua alustavaa budjettia ruokien osalta ja nyt minua alkaa jännittämään.
Aika kun alkaa mielestäni käymään vähiin.
Kuvahaun tulos haulle hää paniikki
Onhan se totta että parhaat pitopalvelut varataan ajoissa. Ja jos kustannus arvio itse tehdyille ruoilla onkin liikaa on meidän pakko löytää pitopalvelu.
Onhan se totta että varmasti pitäisi tulla halvemmakis kun maksaisimme veljellä vain ruokien aineista, emme niiden valmistuksen työstä (jonka hän antaisi häälahjana meille).
Mutta tämän lisäksi kustannuksia tulee itse tehden muitakin; astiat, tarjoilijat (jotka siivoisivat pöydät) sekä helpommin tässä tulisi yllättäviä kuluja.

Ei viitsisi liikaakaan ahdistella budjetista, mutta nyt se hinta vaan pitäisi saada, jotta tiedän paljonko muihin asioihin meillä on kuluttaa. Pidämme kumpikin tärkeimpänä ruokaa ja itse olen vielä tarjoilussa ja esillepanossa tarkka.

Onko muilla ajatuksena tehdä "itse" ruoat, miten hoidatte silloin pöytien siivoukset yms.?

torstai 9. elokuuta 2018

Häiden erilaiset tekstit

Nyt hääkirppiksien selailun ohella olen ruvennut enämmän miettimään, 
mitä kaikki tekstejä häissä on?

On perinteiset eli menut, ohjelma ja pöytäkartta, sitten ne kaikki muut, karkkibuffet, herra ja rouva, baari, runoja pöydissä jne. Ai niin vieraslahjassa teksti..

Fontithan ja ilmeen olen valinnut aikaa sitten, mutta juurikin hääkirppisten selailussa on mieltänit painanut yksi asia, tekstit englanniksi. Itse katselin jossain vaiheessa erilaisia viirikylttejä yms. halvalla kirppiksiltä ja tietyistä ulkomaalaisista nettikaupoista.
Veljeni ja tarkemmin hänen vaimonsa kanssa viime kesänä käyty keskustelu kumminkin kummittelee kokoajan takaraivossa. He asuvat Yhdysvalloissa (ja vaimo onkin tuoltapäin maailmaa) ja vaimon kanssa pitkän selityksen yritin tehdä asiasta miksi Suomessa kaikkialla (t-paidat, taulut, sisustus) on englanniksi. T-paidat vielä meni periaatteella ei Puma esimerkiksi tee suomenkielisiä paitoja, koska myynti on niin  vähäinen. Mutta miksi meillä lukee seinillä Be happy, eikä ole onnellinen?

Minäkin miellän englanninkieliset tekstit jotankin hienommiksi, kuullostaahan se usein hienommalta.
Mutta olen nyt päättänyt ettei meidän häissämme ole englannin kielisiä tekstejä, vaikka ne sanat saattaisivat olla lyhyempiä, taikka nätimmät kirjaimet.
(Varsinkin jos veljeni perhe tulee häihinä olisi tämä jotenkin hassua)
Ja eihän minusta eikä miehestäni saa mitään muuta kuin suomalaisia vaikka kuinka yrittäisi :)

Nyt sitten ongelma kaikilla kirppiksillä onkin, että suurinosa myynti tulevista onkin juuri englanniksi, äh miten nyt säästän koristeissa?

Ja toinen ongelma on käännökset, esim. snackbar mikä meille tulossa. Mikä se on suomeksi?
napostelubaari?  Näitä pitää vielä tarkemmin miettiä taikka sitten jätän kaikki turhat jutut pois.
Itse tykkäisin miten noilla merkatuilla paikoilla saa hienosti selkeyttä juhlatilaan.

Mites teillä Hra & Rva vai Ms & Mrs ?

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Kesäloma ohi

Niin töistä kesälomalla ollessa en oikein musitanut tännekkään mitään päivitellä :)

Nyt sitten senkin puolesta. Tuli kesäloman aikan mietittyä pöytäkoristeita oikein urakalla.
Haluan ehdottomasti pöytiin jotain vihreää kokopöytien pituudelta keskelle, mutta liikaa en näihin haluaisi tuhlata.
Kävin loman aikan kotona ja huomasin kuinka paljon äidilläni kasvaa erilaisia köynnöksiä, niistä sitten yhdessä testailemaan mikä kestää ja mikä ei.

Humala; ei säilynyt kovin hyvin edes kun oli vedessä ja ulkonäöltäänkään ei minua miellyttänyt.
Kärhö; toimi, jopa yllättävän hyvin tarvitsee vain vettä säilyäkseen.
Tekomuratti; ei miellyttänyt silmää, liian muovinen

Köynnäksen tulee minusta selvitä perjantaista lauantai-sunnuntai yöhön, en halua käydä näitä asettelamassa lauantai aamuna. Koska en myöskään uskaltaisi muihin luottaa tämän ilmeen luomisen suhteen.

Toinen vaihtoehto olisi käyttää sireeniä ja ruskusta, tämän käytön bongasin facen hääkirppikseltä.
Tämä pitää vielä itse kokeilla ainakin sireeniä lisäämällä saisi mukavasti volyymia köynnökseen.

Sireeni siis ainakin vielä testiin ja luultavasti  vielä kokeilla kaikkia yhdessä, miltä lopputulos sitten näyttäisi :)

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Känkkäränkkä kylässä

Niinhän se tuntuu olevan, ainakin meillä. Jatkuvaa riitelyä ainakin nyt juuri.
En voi yleistää, mutta kun ystäviä kuuntelee tuntuu että "onneksi" kaikilla se menee näin.
Siis ajoittain, joskus vaan on se aika että nyt tapellaan ja melkein kaikesta.

Kaipa sen voisi itsellä laskea alkavan loman aiheuttavaksi stressiksi. Mutta eihän sitä voi käyttää  syyksi kiukutella, ei turha kiukuttelu ole ikinä hyväksyttävää.
Kirjoitan tästä ehkä siksi, että jos muilla on samanlaisia tuntemuksia niin voi saada vertaistukea.

Meillä siis minä (kuulemma) tällä hetkellä käyttäydyn huonosti, minkä takia herra on minulle äksyillyt. Komentelen, en vastaa (tätä itse vaadin aina) ja hermostun asioista mitkä vain minä näen (lähinnä siisteydessä). Mikseivät miehet vain oppisi lukemaan ajatuksia.

Noh täällähän se on helppo myöntää että näkee itsekin nämä omat virheet kun niistä mainitaan, mutta kun toinen osapuoli niistä mainitsee pitää aina ensin etsiä puollustautumiskeino. Miksi on niin vaikea toiselle myöntää heti, että: "no niimpäs teenkin noin, anteeksi koetan parantaa tapani". Yleensä suusta pääsee kumminkin sammakoita, mitä ei osaa perua ilman että se  kuulostaa selittelyltä.

Välillä pelkään herran peruvan häät, mutta silloin pitää molempien miettiä mitä oikeasti haluaa.
Silti positiivista kaikessa riitelystä on se että herra yleensä mainitsee minulle: "Sä oot mulle kaikki, ja haluaisin siksi saada nämä asiat toimimaan".

Nyt vaan pitää napata itseäni niskasta kiinni ja yrittää parantaa tavat, meillä kummin herra toimii nykyään juuri niin kuin itse olen toivonut, yrittää keskustella, sanoa ääneen heti jos joku ärsyttää ja vastata aina kun sanon jotain. Ja minä olin eilen se kuka meni nukkumaan sanomatta edes hyvää yötä.

Onko teillä ikinä niitä kausia että huomaat itsekin käyttäytyväsi kuin 15-vuotias, mutta et uskalla tätä heti myöntää? Unohtaa ns. välillä olevansa se aikuinen.

Ei niinkään hää aiheinen postaus, mutta parisuhde on se tärkein asia häissä :)

torstai 31. toukokuuta 2018

Sekasin järjestyksestä

Vihdoin aloitin kunnolla jonkun selkeästi häihin tehtävän suunnitelman, pöytäjärjestyksen.
Kyllähän insinöörin pitää päästä papereita pyörittämään.

Ensimmäiseksi tila mittakaavaan ja sitten pöydät samaan mittakaavaan. Ja eikun pyörittelemään.
Vaikka netistä löytyykin paljon ilmaisohjelmia millä tämän saman voi toteuttaa, olen itse löytänyt hyvinä ohjelmina vain Amerikkalaisia, ja silloin mitat ovat tuumissa. Helpommalla pääsin siis itse tekemällä.

Vain pääpöytä paikallaan


Tilaan pitäisi mahtua 150hlö ihan mukavasti ja minulla on ongelmia saada pöydät hyvin pelkästään sadalle hengelle. Ehkäpä myös vaatimus tasoni on korkeampi. Haluan ehdottomasti että jokaisella on tuo maaginen 60cm tilaa omalla paikallaan, ja pöydästä seuraavaan pöytään se 130cm.
Näin on mukavempi jokaisen liikkua, kun paikalleen ja paikaltaan pääsee ilman että takana istuvan on vedettävä itsensä ahtaasti kiinni pöytään. Voi olla että tästä pitää vähän joustaa..

Yksi vaihtoehdoista, toki ovien eteen jää aika vähän tyhjää.

Ja sitten menin tietysti soittamaan äidille ja kysymään mielipidettä (ihan kun järjestys olisi nyt pakko lukita). Paitsi onhan ohjeet äidiltä aina hyviä, mutta sekoitti koko ajatusmaailmani, "mieti myös saatko tuollaiseen pöytäjärjestykseen, kaikki istumaan perheensä kanssa". No niin sitähän en ajatellut.
Pitää siis aloittaa alusta, ja miettiä kuka istuu missäkin pöydässä.

Ensi kertaan, siis..





tiistai 15. toukokuuta 2018

14 kuukautta jäljellä

Niin se aika vähenee, ja taantumaa suunnitteluissakin jo tullut.

Tuntuu että mielellään kaikkea tekisi ja miettisi, mutta itse olen alkanut kaipaamaan jotain konkreettisempaa. Pitäisi päästä tekemään, mutta en myöskään haluaisi kaappeja täyteen vuodeksi eteenpäin erilaisista askarteluista.

Onneksi eilen illalla meille tuli vieraaksi yksi tyhjäntoimittaja, hän siis leikkelee työkseen pahvilaatikoita :)  Mukanaan hänellä oli meidän lapsivieraille varatut salkut, toki vielä taittelematta.

Nämähän voisi vaikka koristella etukäteen, koska mielestäni saavat koristeluiltaan erota paljonkin muusta teemasta. Näiden ideana on viihdyttää lapsia ja antaa heillekkin joku hääelämys.

Koristeluiksi salkkuihin olin suunnitellut kirjattavan lapsen nimen, ja kenties heidän oman kuvansa, jos tämän kaikista vieraista löydän. Nuoremmat voivat  näin tunnistaa oman salkkunsa kuvasta ja isommat vaikka lukea. Ja tämän lisäksi ehkä jotain vihreää, voisikohan sitoa köynnöstä salkun ympäri...

Entäs sisältö sitten, nämä olisi alkuun ajatuksena:
 - Limonadipullo (esim. herra Hakkarainen) pienemmille pillimehut
 - Puuhavihkonen (odottaa vain tulostusta tietokoneella)
 - Kynät
 - Saippuakuplia (näille myös ehkä täyttö piste juhliin)
 - Joku karkki (karkkikaulakoru tms.)

Kunhan lapset saavat selkeästi jotain omaa juhlista, muutenhan hääjuhlat on hyvinkin aikuisille suunnattuja. Haluan että lapsivieraita ei tarvitsisi vanhempien koko ajan olla komentamassa, helppoa juhlimista kaikille :)

Mites teillä kuuluuko lapset osana juhlaan, ovatko he pakollinen paha vai juhlitaanko vaikka aikuisten kesken?
Itse ymmärän kyllä näistä kaikki vaihtoehdot, mietimme mekin yhä miten voisi ystävällisesti mainita, että toivomme aikuisten voivan juhlia kanssamme yöhön asti...

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Lähi pitopalvelu

Tässä miettinyt jo hetken pitopalvelua ja muutaman tarjouksenkin kysynyt,
Pitopalvelu on kumminkin juhlien ydin, siihen menee yksittäisenä kuluna eniten häissä
ja hyvä ruoka kruunaa päivän.
Mutta kuinka vaikeaa onkaan päättää, mitä ruokaa haluaa tärkeänä päivänään tarjota saatika kuinka hienoa ruokaa haluaa, koska mitä erikoisempaa sitä kalliimpaa.

Tähän kaikkeen mietiskelyyn tuli kumminkin yllättävä muutos kun T:n veli kuuli mietiskelystäni pitopalvusita, lähinnä koska pyydettiin häntä valitsemaan ruokaan sopivat viinit.
Hän hämmästyttykin meitä paljon ilmoittamalla että hän hoitaa ruoat häihin, koska kokkina ei voisi antaa meidän pilata häitä ruoalla kenen tekijää hän ei tunne.
Tiedän hänen olevan ruoan laitossa hyvä ja luotan häneen tässä täysin. 
En vaan olisi halunnut sulkea T:n tärkeää sukulaista keittiöön päiväksi, mutta kuulemma viettää siellä mielummin aikaansa, en aio väittää vastaan.

Siksi me pidimmekin eilen jännittävän palaverin missä löytiin alustva menu hänen kanssaan lukkoon.

Tässä se nyt on:

Vihreä Salaatti
Maalaissalaatti
Ceasar-salaatti

Lohirillette & Pikkeleitä

Kermaperuna
Hirveliha & voikastike
Kvinoapuuro
Gratiini / Grillattu Kiinankaali

Hapanleipä & voi

Lapsille lisäksi lihapullia


Osa kirjoitusasusta on kokin syytä, hänellä on oma tyylinsä, kiusata meitä.
Tämä on vasta suunnitelma ja saattaa muuttua matkan varrella.
Odotan innolla seuraavaa luonnosta.

Kuinka tärkeässä asemassa ruoka tiellä on?



keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Miksi kaasot on tärkeitä

Onhan kaasoilla yleensä hääpäivänäkin päljon tehtävää ja asioita mitä hän/he hoitavat.
Mutta itse olen nyt tärmännyt tähän ideoitten paljouteen ja niistä tulevien ajatusten tuskaan, kaasoni ovatkin siinä olleet pelastavia, todenneet jonkun olevan täysin turhaa ja vahvistaneet osaa ideoistani.

He ovat myöskin löytäneet niitä tee näin ja säästät ideoita, mm. muratteja ei kannata ostaa pelkkinä köynnöksinä (anteeksi kaikki kukkakappiaat), vaan halvemmaksi tulee ostaa muratit ruukkuina ja leikata niistä itse köynnökset. Tämän oli toinen kaasoistani todennut omissa häissään.

He ovat olleet minulle aivan ihana tuki/apu nyt kun häihin on niin pitkä aika vielä, ja varmasti vielä tärkeämmässä roolissa kun häät lähenee. Toinen kaasoistani sanoikin miehelleni "Kun palaa hermo Tuulin suunnitteluun taikka Tuuli rupeaa olemaan kireänä, soita mulle älä avaudu Tuulille". Luulen että tätä ohjetta joudutaan vielä käyttämään, koska vaikka yleensä kestänkin vitsailua lähes mistä vaan, tuntuu että hää asioissa osa menee minulla yli sietokyvyn.  Vielä siis kestän :)

Kuvahaun tulos haulle ystävät

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Aforismeja, runoja ja sanontoja

En tiedä menevätkö nämä ikinä omissa häissä käyttöön, mutta täällä ne ovat ainakin hyvässä tallessa.
Perinteisestihän erinäisiä rakkauteen liittyviä sanontoja käytetään vieraslahjan mukana. Mutta osa näistä on sellaisia jotka sopivat ehkä paremmin muuhun käyttöön.
Nämä kaikki ei ole niitä perinteisimpiä, mutta sopivat meille, toivottavasti joku teistäkin saa näistä apua.



Tiedättekö eron ensimmäisen ja viimeisen rakkauden välillä?
Ensimmäistä rakkautta luulee aina viimeiseksi, ja viimeistä ensimmäiseksi...
- Sirkusprimadonnan hevonen



Pikku Myy meni istumaan Nuuskamuikun viereen pikkusillan kaiteelle, pisti silmät kiinni ja hihkaisi:
"Minä tiedän! Me menemme naimisiin!"
Nuuskamuikkunen tippui kaiteelta veteen
- Tove Jansson



Jos pidät minusta lupaat poimia minulle kaikki tuikkivat tähdet tummalta taivaankannelta.
Jos pidät minusta oikein paljon lupaat noutaa minulle hopeisen kuun taivaalta.
Mutta jos rakastat minua et tee turhia lupauksia.
– Nyyti



Jos minä löytäisin jostain tarpeeksi pienen poikaystävän minäkin olisin kevytmielinen.
-Myy



Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa



Rakkaus on kuin selkäkipu. Se ei usein näy röntgenissä, mutta siellä se vaan on. 
- George Burns



Rakkaus on kuin tiimalasi - sydän täyttyy ja aivot tyhjenee.
 - Jules Renard



Avioliitto on kuin aivastus: tulon kyllä huomaa muttei pysty pidättämään.
-  Venäläinen sananlasku 


Sinun jäljiltäsi katson itseäni: silmieni ympärillä onnelliset poimut.
 - Eeva Kilpi 


Rakkaus on kaikki mitä tarvitset – mutta ei suklaakaan silloin tällöin pahitteeksi ole.
- Charles Schulz

"Miten onnekas olenkaan, että minulla on jotakin sellaista, joka tekee hyvästien jättämisestä niin vaikeaa."- Nalle Puh


Korva on tie sydämeen.
- Voltaire 
Sydämellä näkee parhaiten. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.
- The Little Prince
Nasu: Miten rakkaus kirjoitetaan?
Nalle Puh: Sitä ei kirjoteta, se tunnetaan sydämellä.
- Nalle Puh

Tässä nyt muutama näitä, menisiköhän osa käyttöön esim. ohjelma lehtisiin..


tiistai 20. helmikuuta 2018

Teema ton?



Olen ollut satavarma väreistä mitkä haluan  häihin, ja miten meidän elämänne niistä heijastuu..
Vai heijastuuko? 
Viininpunainen ja siihen luonnonvihreää sekä juuttia, niin ja pitsiä pehmentämään..  Mutta kun nyt olen enemmän seurannut värejä ja niiden yhdistymistä, olen alkanut epäilemään kuinka jouluiselta kesähäät näyttäisivätkään... Mitä jos rento kesämeininki katoaakin joulun väreissä turhauttavaksi.

Kuvahaun tulos haulle burgundy wedding

Ensimmäisenä tulee itsellekkin mieleen haenko vintage häitä, mutta oikeastaan en edes kunnolla. Haen helposti toteuttavaa, ja yksinkertaista (silti tietysti näyttävää). Rustiikkinen on oikeampi sana muttei kumminkaan. Siis tarvitseeko valita mitään värejä? Mitäs jos vain tekis tunteella, itse osaan nähdä tämän päässäni en vain usko saavani sitä ulos sieltä samannäköisenä.

tiistai 13. helmikuuta 2018

Messut käyty

Olihan ne, tai siis oliko?

Itse kun odotin ehkä vähän enemmän messuilta, kovasti oli kultaseppiä, muutamapukuliike ja esiintyjiä. Mutta ne ideat, itse en ole kaikista sosiaalisintä tyyppiä, niin että kyselisin ihan huvikseni.
Tätä taitoa olisi varmasti messuilla tarvittu, en toki odottanutkaan kauheasti messuilta saavanai irti.

Messut olivat varmaan monelletoimivat ja he saivat sen mitä hakivatkin. Ideoita koristeluun yms. uusia juttuja olisin kaivannut enemmän. Toki esitteljäthän ovat messuilla myymässä omia tuotteittan ja palveluitaan ja sen he kyllä osasivat. Tampereen messut ovat kyllä paljon pienemmät kuin oletettavasti Helsingissä pidetävät, joten panostuskin näytteille laittajilla on eri.

Pakko myöskin mainita etten jäänyt mihinkään näytöksiin, koska ei ollut minulle siellä kiinnostavia :)

Ideapöydät oli kivat, eipä tullut niistäkään kuin yhdestä otettua kuva.

Tämä oli Pirteän Paketin toteutus.
Ja ehkä myöskin mielestäni kaunein. Toki muutkin olivat kauniita ja omaan teemaansa sopivia, muut oli selkeästi katettu istuvalle aterialle, koska lautaset oli jo pöydässä. Tai voihan buffetinkin niin kattaa mutta tuntuisi hölmöltä jos kaikki kantavat ensin tyhjät lautaset buffetpöytään. Vaikka näin ollen kattaus onkin näyttävämpi :)

Tämä kuvattu pöytä oli minusta myös ehkä yksinkertaisin (halvin) toteuttaa ja värit olivat suhtellisen neutraalit :) Iso peukku minulta tälle pöydälle.

Lopuksi on vain todettava vielä varuiksi, etten ehkä ole paras messukävijä ja monet muut saavat niistä varmasti enemmän irti. Itse nautin päivässä eniten messujen jälkeen rentouttavasta kahvihetkesät kaaso J:n kanssa. Molemmat saivat irtioton arjesta ja lapsista.


keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Matkalla Tampereen Häämessuille



Lauantaina ne sitten on, Tamperetalolla häämessut, tänne minun ei pitänyt alunperin mennä koska häihin on vielä aikaa. Mutta toisen kaasoni kanssa asiaa mietittiin ja todettiin että parempi mennä ajoissa jos vaikka joku asia messuilla muuttaakin  suunnitelmien suunnan. Ja mahdollistaahan tarkat suunnitelmat ensi kesän jälkeen häätavara ostamisen käytettynä, kun kaikki on sitten varmasti päätetty.

En ole ikinä käynyt muillakin ammattilaismessuilla, ja siksi odotankin häämessuilta paljon. Toivon saavani ideoita, taikka ei ainakaan noin elämyksiä. Ehkä siis tarkemminkin vahvistaa sitä ajatusta miten on jo suunnitellut asioita. Sekä ihailla vihkisormuksia.

Olen aina olettanut olevani hyvinkin minimalistinen, mutta vihkisormusten katselu saa minussa esiin pikkuprinsessan kuka haluaa blingiä ja näyttävyyttä. Unelmatilannehan olisi jos T suunnittelisi minulle itse sormuksen ja teetättäisi sen, mutta luulen tuossa tilanteessa saavani mutterin sormeeni josta on kotitallissa hiottu kierteet pois..
                                                      Kuvahaun tulos haulle mutterisormus

Noh olisihan tuokin parempi kuin ei mitään :)



sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Koristelun mietintää

Vaikka itse olenkin nyt meittinyt kuinka monista juhlista muistan koristelujen yksityiskohdat, luo koristteet kumminkin sen tunnelman, vaikkeivat kaikki niitä muistasikaan. Tai näin minä ajattelen.

Ehkä tärkeimpänä on minusta pöytien koristelu, ehkä ennemminkin kattaus.
Itse haluaisin siis ehdottomasti laittaa jonkinlaiset katelautaset, sekä haarukat, veitset ja sevetit pöytiin.

maanantai 22. tammikuuta 2018

Juhlapaikka varattu!

Nyt päivämäärä on lukittu niin paljon kuin sen voi lukita, kirkonhan varasin jo aiemmin, mutta eilen kävin katsomassa juhlapaikkaa yhden kaasoni kanssa. Ja samalla kirjoitettiin sopimukset.

Oli hyvä vaihtoehto ottaa kaaso mukaan, T tuskin olisi kommentoinut muutakuin kiva, mutta kaaso osasi kysyä juuri oikeat kysymykset ja puhua minut ympäri tilan koon puolesta. Itse kun pidin tilaa hieman pienen kokoisena. Itse juhlatila on mitoiltaan 9,7m x 13m, ja se näyttää alkuun kovin pieneltä, mutta edellis viikonloppuna siellä oli juuri juhlittu 140hlö häitä ja kaikki mahtuivat istumaan. Enköhän minä saa pöydät fiksusti myös 100 henkilölle.

Mutta nyt se on kumminkin varattu joten voi alkaa suunnittelemaan kaikkea juurikin tuohon tilaan.


sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Kaveriesta ja kaasoista

Kaverit ja ystävät ovat mielestäni kaikille elinehto, tai ei nyt ihan noin konkreettisesti, mutta mikä tahansa elämässä mietittää, surettaa tai innostaa on melkein kaverit ensimmäiset jota asialla vaivaan.
Perhe tulee riippuen tilanteesta ykkösenä. Ei siis olekkaa ihme että kosinnan jälkeen ilmoitin asiasta ensimmäisen hyvälle ystävälleni ja ilmoitin kaaso hommista. Paino sanalla ilmoitin, tiesin hänen suostuvan ja meidän ystävyys suhteelle tyypillisenä ilmoitin että olisi tekemistä (yläänsä me ei pyydetä mihinkään vaan tärkeästi "käsketään" paikalle). 

Vaikka tämä tuleva kaaso ei olekkaan se pisimpään ystävänäni ollut, on hän minulle tärkeä ihminen ja saa minut ruotuun jos tarvitsee paniikissa oleva morsian rauhoitella. Minulla on toki toinenkin kaaso joka on vielä kysytty lähteekö hän tähän hommaa. Hän on oíhminen kuka omaa samanlaisen ajatusmaailman kuin minä ja on päivä päivältä vain tärkeämpi minulle.

Kuvahaun tulos haulle kaaso

Toki viikonlopu tavatessani pitkä aikaisinta ystävääni, iski mieleeni ajatus olenko pahoittanut hänen mielensä kun en kaasoksi kysynyt. Siitä ajatuksesta yritän nyt päästä eroon miettimällä kuinka paljon hän oikeasti olisi avukseni voinut olla. Hän asuu kaukana ja pääsee huonosti liikkumaan luokseni.
Pelkään lähinnä ymmärtääköhän hän nämä perusteeni kaaso valinnoilleni.
Toki hän tulee varmasti olemaan apuna ja ajatuksissani häiden valmistelunkin aikana.
Ja jo viikonloppu hän antoi vinkkejä miten kannattaisi itse tänä kesänä istuttaa haluaamani kukkaa kotipihaan, jotta jos se onnistuu säästän siinä useamman euron pöytäkoristeissa.


Mites teillä, onko kaason valinta tuottanut pahaamieltä?

torstai 11. tammikuuta 2018

Mitäs sitten saa tehdä

Niin, kun mitään ei haluaisi tehdä liian ajoissa mutta jotain on pakko tehdä oman mielensä rauhoittamiseksi. Juhlapaikkaa olen katsellut jo pitkään, koska se on se tärkein meille. Tarpeeksi läheltä ja oikealla tunnelmalla, sekä juhlimesen kesto halutaan juhlia niin pitkään kuin itsestä tuntuu.
Tällä perusteella varasinkin jo kirkon, vähän naurahtivat seurakunnalla kun soitin, mutta halusin varmistaa että saan juuri tuolle päiväll. Eli nyt jotain on lukittu, meidän avioliitto siunataan Ylöjärven kirkossa.
Kuvahaun tulos haulle ylöjärven kirkko

Avioliitto siis vain siunataan, itse en ole ikinä kuulunut kirkkoon, mutta olen aina pitänyt siitä tunnelmasta/juhlavuudesta minkä kirkko tuo tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Ja T kuuluu kirkkoon niin minusta tämä oli luonnolista, koska uskon myös osan sukulaisista olettavan tätä.

Tämä on meille lähin kirkko ja harrastukseni takia tunnenkin seurakunnan väestä monta ihmistä ja uskon tämän olevan itselleni helpotus kun itse seremoniaa suunnitellaan. Toivon vielä saavani tietyn papin, mutta se selviää vasta ensi keväänä.


Kihlaus

Miten tämän asian kanssa nyt pääsisi eteenpäin, mentiin siis vihdoin kihloihin.


Olen odottanut/vaatinut/pyytänyt tätä siitä asti kuin neito syntyi, mutta myöskin kertonut ettei näin monen vuoden jälkeen mennä ihan vaan kihloihin vaan haluan samalla myös päättää päivän.

Niinhän siinä sitten kävi että T on miettinyt ja pyöritellyt asiaa kunnes vihdoin 31.12.2017 hän kosi.
Tai siis laittoi minulle putkiklemmarin sormeen sen enempää kysymättä.
Kuvahaun tulos haulle putkiklemmari


Itse en osannut tuohon mitään tuona päivänä sanoa taisi iskeä siinä vaiheessa itselle paniikki, mutta maanantaina kysyin että mikäs se päivä sitten on, tai ehkä tarkemmin minä vuonna.

Sitten se sovittiin 13. heinäkuuta 2019 meidän hääpäivä.


Siitä se sitten alkoikin, suunnitelmiahan olen mielessänä kerännyt jo muutaman vuoden, mitä voi näin ajoissa sopia, voiko ostaa jo kaapit täyteen tavaraa. milloin voi askarrella kutsu. Ainaki uskon olevan hyvä että nyt on joku paikka minne näitä asioita purkaa.